Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Ohjaajan Sanat

Lähdin kokoamaan näytelmää jossa olisi nuoria aikuisia jotka elävät kahden kulttuurin välissä ja ovat heränneet toiseen todellisuuteen sekä verkostautuneet laajasti yhteiskuntaan.  He näkevät muutoksen välttämättömänä ja haluavat tuoda humaanisia arvoja sekä luoda pohjaa uudenlaisille ideoille sillä vanhat yhteiskunnan mallit eivät enää kelpaa. Tanssi ja musiikkinäytelmä vie meidät uuden ajan kynnykselle missä monologin, dialogin, tanssin ja laulun keinoin otetaan kantaa. Nuoret antavat oman panoksensa kirjoittamalla ja tuomalla esiin omaa identiteettiään. Elämä Kädessä on kutsu kaikille matkan tekoon jossa yhdessä luodaan uutta tilalle. Lähde siis seikkailuun. Ohjaaja, Birgit Tapaninen-Baltzar

Elämä Kädessä 2019

Tämä blogi on perustettu seuraamaan nuorten taiteilijoiden matkaa ohjaaja-käsikirjoittaja Birgit Tapanisen näytelmän käsikirjoituksen synnyn alkusanoista aina esiintymislavalle asti. Näytelmä kertoo nuorten kahden kulttuurin keskiössä elävien nuorten kasvutarinaa lapsuuden muistoista nykyisyyteen. Mitä minulle merkitsee olla "erilainen"? Kuka minä olen? He ottavat taiteen avulla kantaa nyky-yhteiskuntaan, pohtivat omien lähtökohtien vaikutusta sosiaalisiin suhteisiin ja kertovat omia henkilökohtaisia omakohtaisia kokemuksiaan aikuisuuteen kasvamisesta. Kaikilla on oma tarina, oma lahja ja oma ääni. Käsikirjoitus syntyy yhteistyössä nuorten kanssa. He kirjoittavat omia tekstejään pohjautuen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja niistä nivoutuu täysimittainen näytelmä. Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Birgit Tapaninen. Birgit on nähnyt lähietäisyydeltä monikulttuurisen Suomen kehityksen ja tutustunut kahden kulttuuriin suomalaisnuoriin, jotka omaavat erilaisia kulttuuritaust...