Elämä Kädessä 2019

Tämä blogi on perustettu seuraamaan nuorten taiteilijoiden matkaa ohjaaja-käsikirjoittaja Birgit Tapanisen näytelmän käsikirjoituksen synnyn alkusanoista aina esiintymislavalle asti. Näytelmä kertoo nuorten kahden kulttuurin keskiössä elävien nuorten kasvutarinaa lapsuuden muistoista nykyisyyteen. Mitä minulle merkitsee olla "erilainen"? Kuka minä olen? He ottavat taiteen avulla kantaa nyky-yhteiskuntaan, pohtivat omien lähtökohtien vaikutusta sosiaalisiin suhteisiin ja kertovat omia henkilökohtaisia omakohtaisia kokemuksiaan aikuisuuteen kasvamisesta. Kaikilla on oma tarina, oma lahja ja oma ääni. Käsikirjoitus syntyy yhteistyössä nuorten kanssa. He kirjoittavat omia tekstejään pohjautuen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja niistä nivoutuu täysimittainen näytelmä. Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Birgit Tapaninen. Birgit on nähnyt lähietäisyydeltä monikulttuurisen Suomen kehityksen ja tutustunut kahden kulttuuriin suomalaisnuoriin, jotka omaavat erilaisia kulttuuritaustoja. Nämä uuden ajan nuoret aikuiset tuovat kulttuurista rikkautta maahamme, mutta monet heistä elävät syvässä identiteettikriisissä, joka vaikeuttaa heidän elämäänsä.
Elämä kädessä kertoo tarinan juuri näistä suomalaisnuorista, jotka elävät monen kulttuurin ristipaineessa. Tarinassa nuoret kasvavat aikuisiksi. He käsittelevät tarinan kuluessa monologin ja dialogin keinoin omaa lapsuuttaan, nuoruuttaan ja varhaista aikuisuuttaan. He eivät pelkästään itse kyseenalaista omaa identiteettiään, vaan he kohtaavat koulu- ja työelämässä yhteiskunnan luomat paineet. Keitä he ovat? Ovatko he suomalaisia vai pidetäänkö heitä muukalaisina omassa synnyinmaassaan?
Tarinassa ajelehtivat nuoret löytävät toinen toisensa. Nuoret kannustavat toisiaan ja auttavat jokaista kohtaamaan ja löytämään oman identiteettinsä. Nuorisojoukko kapinoi yhteiskunnan pysähtyneitä rakenteita vastaan ja he haluavat luoda nykyaikaisen Suomen, joka vastaa heidän kokemustaan. He haluavat verkostoitua ja tuoda esille yleisinhimillisiä ja humaaneja arvoja. Luonto, terveys ja ilmasto ovat tärkeitä näille nuorille. Nykyisen yhteiskunnan mallit ja arvot eivät kelpaa heille, vaan he haluavat luoda uutta parempaa ja yhtenäisempää yhteiskuntaa. 
Tarinassa päätteeksi nuoret lähtevät pyhiinvaellusmatkalle etsimään itseään. Matkan aikana jokainen saa laskea selästään oman kokemuksena tuoman painolastin. Kaikki löytävät lopulta itsensä ja koittaa uusi aikakausi. Elämä kädessä on Birgitin toinen isompi näytelmäprojekti.
Hänen esikoisohjauksensa "Ramandan tanssi" esitettiin Aleksanterin Teatterissa vuonna 2017. Elämä Kädessä tulee ensi-iltaan tammikuussa 2020. Oikeudet muutoksiin pidätetään!
Blogikirjoituksia tulevat tekemään kaikki ketkä ovat osallisena projektin luomisessa. Tervetuloa mukaan seuraamaan luovaa prosessia ja inspiraation matkaa konkreettiseksi aistein ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.


Kommentit